Joukkorahoituksella elämäniloa vanhuksille

Geron – Ari Liimatainen
9.7.2021

Kaunis Kuopio -joukkorahoituskampanja on yhteinen kädenojennus vanhuksille, joille kotona asuminen ei ole enää mahdollista. Kampanja ilahduttaa Kuopion vanhaa ikäpolvea upealla seinäkalenterilla ja tarjoaa mielihyvää koko vuodeksi.

Minimitavoitteella toimitetaan jo satoja kalentereita maksutta kuopiolaisiin hoivakoteihin ja palveluasuntoihin. Mitä isommaksi summa kasvaa, sitä enemmän kalentereita lähtee matkaan. Myös joukkorahoittajat saavat kalenterin.

Valokuvista kootaan lisäksi kiertonäyttely Meidän Kuopio -festivaalille ja vanhuspalveluihin. Kuopion kaupunki on valinnut kampanjan mukaan Meidän Kuopio -joukkorahoituskokeiluun. 

Kaunis Kuopio 2022 -kalenteri

Suurikokoisen ja laadukkaan seinäkalenterin värikuvat ovat kuopiolaisen valokuvaajan Wille Markkasen kokoelmista. Kauniit luontokuvat piristävät mieltä ja kaupunkimaisemat innostavat myönteiseen muisteluun.

Yliopiston almanakkatoimiston aidot kalenterisivut sisältävät suomalaiset juhla- ja nimipäivät.

Hyvä mieli – hyvät vastikkeet

Joukkorahoitus on kansainvälisesti vakiintunut rahoitusmuoto, jossa ihmiset osallistuvat heille tärkeän hankkeen rahoittamiseen yhdessä. 

Voittoa tavoittelemattomassa Kaunis Kuopio -hankkeessa on viisi vastikkeellista rahoitusmuotoa, joiden arvo on 25–1 500 euroa. Kampanja tarjoaa mahdollisuuksia niin yksityisille kuin yrityksille. Hyvän mielen lisäksi jokainen rahoittaja saa postitse kalenterin tai useampia.

Kaunis Kuopio -kampanja toteutetaan Pohjoismaiden suurimmalla vastikepohjaisella joukkorahoitusalustalla, jonka kautta rahoittaminen on helppoa. Mesenaatti.me-palvelun kautta rahoituksen voi tehdä verkkopankissa tai luottokortilla, tarvittaessa myös laskulla. Kampanjasivu on osoitteessa kauniskuopio.fi

Vanhustyön ammattilainen kampanjan takana

Media uutisoi vanhustenhoidon epäkohdista kärkkäästi, mutta asia jää monesti sikseen. Joukkorahoituskampanjan ideoinut kuopiolainen geronomi, vapaa toimittaja Ari Liimatainen haluaa parantaa ikääntyneiden asemaa todellisuudessa.

”Jokainen meistä voi tuottaa elämäniloa vanhojen ihmisten arkeen pienillä teoilla. Joukkovoima mahdollistaa yhteisen hyvän tekemisen vaikuttavasti ja tavoitteellisesti.”

Monet vanhukset joutuvat elämään kokonaan sisätiloissa. Korona-aikana mahdollisuudet ulkoiluun ja virkistäytymiseen ovat muuttuneet entistä heikommiksi. Ympärivuorokautisen hoidon vanhuksilla ei ole juuri mitään mahdollisuutta nauttia luonnon kauneudesta tai metsän parantavasta voimasta. 

”Tutkimusten mukaan jo luontokuvien näkemisellä on positiivisia vaikutuksia. Jos vanha ihminen ei pääse luontoon, on siis mahdollista viedä luontoa hänen luokseen. Siitä syntyi idea tarjota maksuton seinäkalenteri niille vanhuksille, jotka eivät pysty asumaan enää kotona vaan elävät hoivakodissa tai palveluasunnossa.”

Kaunis seinäkalenteri yhdistää eri-ikäisiä kuopiolaisia. Hyvällä tahdolla jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. 

”Hoivakotien vanhukset ja kuopiolaiset mesenaatit kääntävät vuoden ajan lehtiä samasta kalenterista. Aamut alkavat hyvin erilaisissa oloissa, mutta päivittäin on jotain yhteistä. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu nyt rahoittajaksi hyvän asian puolesta.”

kauniskuopio.fi | facebook.com/KaunisKuopio | instagram.com/KaunisKuopio | #KaunisKuopio